Tähänastiset teokseni ja kirjoitukseni antologioissa:
¤ He kirjoittavat öisin - mutta miksi? Tietokirjailijat kertovat. Suomen Tietokirjailijat ry:n 25-vuotisantologia ISBN: 978-951-96737-9-0, ilm. Toukokuu 2008, 303 sivua, kustantaja: Suomen Tietokirjailijat ry. Teoksessa 53 tarinaa siitä, miten tietokirjailijaksi tullaan. Kirjoitukseni "Sua muistan päivän puoleen pyrkiessä" sivulla 284.
¤ Saavutus - F. E. Sillanpään 120-vuotisjuhlajulkaisu. Toukokuu 2008. Runsas kuvitus, noin 60 sivua. Kustantaja: F. E. Sillanpään Seura ry. Paino: Hämeenkyrön Kirjapaino. Olen (päätoimittajana) kirjoittanut johdannon "päätoimittajalta" ja "Nuori Sillanpää ja rehelliset enkelit" sivulla 46. Aiheesta enemmän vasemman palkin otsikon "Saavutus - FES-120"
¤ Maria ISBN: 978-952-92-2237-7 ilmestyi oman kustantamoni Kustannus Finkerporin kustantamana elokuussa 2007. Mariasta voit lukea lisää mm. Etusivun kirjoituksista vasemman palkin otsikoilla Marian sota ja UUTISIA!
¤ Jälkeen kahdeksantoista ISBN: 952-5556-10-7, 195 s.(Kustannus HD, Loimaa 2005, www.kustannushd.fi ) novellikokoelma on tavallaan jatko Punaisille naisille ja omalle sukutarinalleni, vaikkakin siinä liikutaan kolmen sukupolven saapaissa: isoäidin, isän ja minun.
¤ Pyynikin pihalinnut ISBN: 952-91-7799-2, 240 s.(omakustanne 2004) on essee- ja novellikokoelma, johon olen kirjoittanut ajatuksia antiikista nykypäivään.
¤ Punaiset naiset ja muita tarinoita vallankumouksen Suomesta ISBN: 952-91-6352-5, 200 s.(omakustanne 2003) syntyi osittain isoäitini ja isosetäni kirjeiden pohjalta. Kiikoisten kulttuurilautakunta myönsi ko.teokselle Vuoden 2003 kiikoislainen kulttuuriteko-palkinnon.
*****************************************************************
Kaikkia edellä mainittuja teoksia voi kysyä kirjakaupoista kautta maan, kirjastoista, tämän sivuston osiosta Kirjakauppa tai suoraan osoitteista: r.westergard@luukku.com tai finkerpori@luukku.com
*********************************************************
Kirjoittamisen vimmaa
Olen harrastanut kirjoittamista jo vuosia ja viimeisimmän kipinän sain 1990-luvulla kun löysin nipun isoäitini kirjeitä. Noin 40:n kappaleen nivaskasta avautui äkkiä toisenlainen maailma ja halusin nopeasti kirjoittaa talteen isoäitini juuri sen salatuimman puolen, josta en ollut tiennyt ennen juuri mitään. Isoäiti kuoli muutama vuosi ennen kuin synnyin. Kiikoinen - Minnesota - essee Etusivulla käsittelee mm. tätä aihetta.
Lehdistössä ja muissa medioissa kirjoitettuja kirja-arvioita aiemmin ilmestyneistä teoksistani:
18.01.2004 Alli Kantola
"Nouse ny jumalauta!"
Raija Westergård: Punaiset naiset ja muita tarinoita vallankumouksen Suomesta, Omakustanne 2003
Raija Westergårdin Punaiset naiset ja muita kertomuksia sai alkunsa piironginlaatikosta löytyneistä isoäidin kirjeistä. Lapsuudessa kuulluissa sukutarinoissa alkoi kirjoittajan mielessä elää erityisesti edistyksellinen isoäiti Fanny. Tietoaineksen runsaus ja kirjoittajan ajattelun laaja-alaisuus nousee esiin, kun tekstiä lukee uudelleen. On kuin sipulia kuorisi.
Tuomas Anhava totesi yli 30 vuotta sitten, että tietokirjallisuuden tuottaminen on vain tiedon esitystaitoa (Helsingin Sanomat 1971). Noista ajoista tiedon käsitys on muuttunut. Nyt ymmärretään, että myös tunne on tietoa ja että taitoa on vetää lukija elämyksellisesti mukaan tietokirjan tapahtumiin. Hyvä historiankirja auttaa näkemään, että ihminen mahdollisuuksineen ja mahdottomuuksineen on sama kaiken aikaa.
Punaisten naisten tapahtumat sijoittuvat kansalaissodan aikoihin ja paikantuvat sektorille Kiikoinen - Tyrvää - Tampere – Lahti – Helsinki – Lappeenranta. Eletään Amerikkaan muuttamisen aikaa, joten myös Minnesotasta saadaan työläisterveisiä. Kirjeiden ja valokuvien lisäksi autenttisuutta tuo kaunokirjallisten osuuksien murre, jonka vivahteissa näkyy ihmisten kulkeminen paikkakunnalta toiselle.
Kirjan faktaosat muodostavat kuin tikapuut historiaan, jossa fiktio-osuuksilla herätetään lukija hyppäämään oman ajattelunsa kärryille. Siinä menossa huomaa yllättäviä tarkastelukulmia, ymmärtää aikakerrosten olevan kaiken aikaa läsnä tässä ja nyt.
Faktan ja fiktion perättäistä jaksottamista kustantajat taitavat vierastaa, kun sitä käyttävää muotoa on alkanut ilmestyä omakustanteina. Pehmeäkantinen Punaiset naiset on omakustanne, Turun yliopiston kulttuurihistorian verkko-opiskelijan ensimmäinen kirja. Aiemmin kirjoittaja on työstänyt novelleja, esseitä ja lehtikirjoituksia.
Kirjoittajan kaksi roolia
Tietoaineksen ja kuvitteellisten osien vaihtelu kirjassa on sen verran taidokasta, että yhtenäiseksi kertomukseksi rakentuvan kirjan imaisee sen kummemmin lajityyppiä miettimättä. Kirjoittajan herättämistä ajatuksista on niin kiitollinen, että omakustanteen toimitukselliset puutteet antaa anteeksi. Vain hetken harmittaa, kun nimilehti julkaisuvuosineen on jäänyt tekemättä, eikä kirjan nimikään kerro, että syvintä ja vauhdikkainta kirjassa on suomalaisen miehen kuvaus. Summa summarum: Punaisia naisia on ajatuksen liikkuvuutta herättelevin historiallinen kuvaus, mitä olen lukenut Kaari Utrion tietokirjojen jälkeen.
Kaunokirjailija Westergårdin rakentama päähenkilö Fanny yrittää sijoittaa itseään maailman tapahtumiin, joiden mielettömyyttä tietokirjailija Westergård kuvaa laajalla näkökulmalla.
Kirjan nimi tulee Raunistulan naissotilaista, kuolemankomppaniasta, joka taisteli Karkun ja Suodenniemen rintamalohkolla 1918. Kauhutapahtumat kirjoittaja kuittaa lyhyellä tietokatsauksella ja poistamatta tosiasioita keventää lukijan oloa kaunokirjallisella välähdyksellä, jossa naiset ankarasti pilailevat miehen kustannuksella. Kevennyksestä huolimatta lukijan on helppo luoda ajatussiltaa Leena Landerin Käskyn punaiseen naisvankiin.
Mitä miettinee mieslukija, minulle ainakin oli nautittava elämys kulkea suomalaisen miehen mukana niin metsällä kuin kylätappeluissakin.
”Rantasen Iivari oli jostain saanut käteensä ovenvieterin ja löi sillä kaikkea ympärillään liikkuvaa. Joku löi Rantasta seipäällä päähän, josta tämä vain enemmän hurjistui. Hongiston Frans iski karmituolilla joka puolelle. Väki alkoi pakkaantua pakokauhun vallassa kohti ovea, naiset kirkuivat hysteerisesti, miehet huusivat ja kiroilivat, joku valitti lattialla epätoivoisesti, kaikkialla kuului huutoa ja valitusta….Hongiston Frans uhosi edelleen ja nyki Iivaria ylös lattialta.
- Nouse ny jumalauta! Lähretään niitte perään. Lyörään niiltä vielä ottanahat silmille, että oppii tappeleen niinko miehet!”
Tyyli muodostuu kirjoittajan draaman tajusta, rytmisestä leikkauksesta lähikuvasta yleiskuvaan, kiihkeästä lyyriseen.
”Naiset katselivat salaa miesten rytmikkäitä vetoja ja selkälihasten liikkeitä viikatteen heiluessa puolelta toiselle. Jotkut miehistä olivat jopa riisuneet rohtimisen paitansa ja loppukesän myöhäinen aurinko pääsi paahtamaan värinsä vahvoihin käsivarsiin ja voimakkaisiin rintoihin.” Leppoisiin repliikkeihin tuo yleisilmeen satakuntalainen hieman kuivahko, itseironinen ja sisäänpäin kääntynyt huumori, jossa puhutaan vakavalla naamalla ja nauretaan vasta kotona.
Monenlaisia taistelutantereita
Kirjan tapahtumien aikaan porvaristo oli maailmanlaajuisesti menettämässä vuosisataisia oikeuksiaan ja taistelu oli ankaraa monella rintamalla. Seurojen kuvauksissa Westergård leikkaa rohkeasti läpi yhteiskunnassa vallitsevien oletusten. Uskovaisuus ei estä herrasväen suhtautumista alentuvasti syrjäkulman syntisiin.
Ihmisen pienuus väkivallan keskellä korostuu, kun näkökulmaa leikataan lähikuvista laajakulmiin.
Siperian Tunguskalle 1908 kesäkuussa räjähtänyt meteoriitti on kuin ennustus sisällissodan tapahtumille. Sen ”räjähdys vastasi yli tuhatta myöhempää Hiroshiman atomipommia”. Loimu näkyi kuukausia loistavina auringonlaskuina, joita myös Iivari ja Fabian ihmettelivät istuessaan tappelusta saamiaan linnatuomioita.
Kirjan anti on ajattelun herättämisessä. Loppusivuilla esiin astuvat Juhani Aho haikailemaan sodan jalkoihin jääneitä kalavesiään ja Ilmari Kianto, jonka ajan myllerrysten järkyttämää mieltä kevensi tieto tapetuista naispuolisista punikkihirviöstä. Viimeistään tässä vaiheessa kirjailijan merkitystä historian saatossa alkaa katsella tarkemmin silmin.
Mitä tämä kirja olisi hyötynyt kaupallisesta kustantamosta? Edellä jo mainittujen puutteitten korjaamisen lisäksi olisi ollut hyvä katkaista alkuosan muutama liian pitkä virke ja oikaista jokunen kielioppivirhe. Suhteutettuina kirjan ajatukselliseen antiin nämä viat painavat kuitenkin vähän. Varsinaisia kirjoitusvirheitä kirjassa oli vähemmän kuin monessa ison kustantamon julkaisussa.
Kaunokirjallisen tekstin ja faktatiedon vuorottelua suosittelisin yleensäkin nk. tietokirjailijoille. Oman tietonsa syvyyttä ja pitävyyttä voi tarkistaa myös fiktiivisen kerrontansa uskottavuudella. Tiedon soveltaminen testaa ymmärryksen tason.
Alli Kantola
alli.kantola(at)pp.inet.fi
Kansan Uutiset kirjoittaa (8.11.) etusivullaan Jälkeen kahdeksantoista kirjasta: "Raija Westergård piirtää novelleissaan laajan kaaren punakapinasta nykypäivään." Ja ote arvostelusta: "Westergård hyppää täysillä elämään historiallisiin aikoihin ja paikkoihin. Hän eläytyy vahvasti ja siivilöi vielä elämyksensä mystiikan harson läpi. Näin puhalletaan eloon historialliset tapahtumat, ja mikä tärkeintä löydetään niihin jokin oma näkökulma."
01.01.2006 Alli Kantola
Kustantaja epäeettisellä rajapinnalla
Raija Westergård: Jälkeen kahdeksantoista, HD 2005
Raija Westergård aloitti omakustanteella Punaiset naiset ja muita tarinoita vallankumouksen Suomesta (2003). Puoliksi tietokirjamainen teksti antoi kuvan potentiaalisesta kaunokirjailijasta. Novellikooste Jälkeen kahdeksantoista osoittaa, että aiheiden ja ilmaisun skaalaa riittää. Kerronta on yhtä sävykästä ja uskottavaa oli kertoja sitten sotaa käyvä mies tai itkumuurilla aikamatkoja tekevä nainen.
Ongelma on, että luettavan tekstin tavoittaa vasta sivulta 21. Kirjan niminovelliksi on nimittäin alkulehdille lätkäisty täysin raakaa tekstiä, ja valmiit tekstitkin on jätetty editoimatta.
Kustantaja vakuutti, ettei Westergårdin käsikirjoitus juuri editointia tarvinnut, valmista tekstiä kaikin puolin! En ole samaa mieltä, siksi tämä arviointi pitää kirjoittaa varoitukseksi muille kirjoittajille. Kun toisesta novellista jättää pois kolme sivua, tekstin pystyy lukemaan ja kirjoittajan lahjakkuuden tunnistamaan. Sitähän minä etsin.
Taito näkyy, mutta editoida pitää!
Lähes jokainen kirjoittaja on pitkään sokea omalle tekstilleen. Tässä tilassa hän on altis hyväksikäytölle ja tarvitsee tukevan, osaavan lukijan. Kustantajalta tulee voida vaatia ammattietiikkaa. Ellei kirjoittajalle ole näytetty oikoluettua tekstiä, pitäisi kirjoittajan voida nostaa korvausvaatimus asiantuntemattomasta kustannuksesta.
Oletan, että Westergårdin kirjan editoimattomuus estää monta lukijaa pureutumasta sisältöön. Alun perusteella olisin itsekin jättänyt kirjan sivuun mahdottomana lukea, mutta onneksi pyörin sen ympärillä, kunnes pääsin sisään aloittamalla viimeisestä novellista. Ensimmäinen novelli on vielä keskeneräinen ja toisenkin novellin aloittaisin napakasti vasta sivulla 21: ”Männistön Iivarin ja Tyynen asuttama mökki....” Editoimattomastakin tekstistä näkyy kirjoittajan lahjakkuus.
Westergårdilla on kyky liikkua historian eri ajoissa ja käyttää uskottavasti niin mies- kuin naiskertojaakin. Aiheet vaihtelevat sodasta rauhaan, sensuellista pyhään, henkilöiden elämäntunnot perinteisestä puritaanisesta maailmasta nykyihmisen avoimeen seksuaalisuuteen. Historian tutkijana Westergård valottaa suomalaisten elämää eri aikoina niin kotimaassa kuin siirtolaisuudessa. Ilmaisu liikkuu realistisesta lyyriseen, lukijan tunnot kauhusta nauruun. Jokainen novelli rakentuu selkeästi ja vaikuttavasti, joten lukemisen ohjaukseksi kirjoitettu viimeinen sivu on turha.
Historiallisia kertomuksia sekä novelleja
Jos kirjoittajalla olisi ollut malttia, hän olisi saanut aineistostaan erillisen historiallisen kertomuskirjan kuvituksineen sekä hienon novellikokoelman. Kun poistan nyt ensimmäisen luvun, jää 18 lukua, joista neljä - ”Aunus”, ”Minun talvisotani”, ”Tykinruokaa” ja ”Minnesota” - ovat enemmän historiallisia kertomuksia kuin novelleja. Historian tunnin lukemistoksi lasken myös kertomuksen ”Perikato”; se valaisee pankkien 1930-luvulla tilallisille asettaman velka-ansan ja kerjuujoukon syntymistä. Novellissa ”Rajalle” liikutaan sisällissodan jälkeisessä Suomessa, kyyditysten hulluissa vuosissa.
Novelli ”Tehdas” kuvaa isäntien ja kanttorin viinahöyryisen metsästysretken. Korven keskellä alkutilaan meneminen antaa krapulaisen kanttorin vielä urkujensa ääressäkin viipyä juhlallisesti ”suurten metsien hiljaisuudessa, kuunnella erämaan ikivanhoja tarinoita, sanoja ja kuiskauksia toisesta maailmasta, toisesta elämästä, toisesta ajasta”.
Hienointa työtä on novelli ”Mies muurilla”, jossa täyteläisen aistielämänsä hyväksymä kertoja seisoo Jerusalemin Itkumuurilla ja juutalaismiehen katseen siivittämänä irtoaa aikamatkalle ikiaikaisiin Pyhän maan tapahtumiin. Novelli ”Ostoksilla” kuvaa yllättävällä tavalla seksin läpäisevää aikaamme, mutta ”Yö Marin kanssa” onkin jo kauhukertomus. Novellissa ”Poika ja Pyörä” aikatajunta liikkuu edestakaisin ennen kohtalon hetkeä. Eri aikatodellisuuksien yhtaikaiselle läsnäololle rakentuu myös hieno viimeinen novelli ”Metsästäjät”.
Kansi tavoittaa erinomaisesti kirjan sisällön värikkyyden ja voiman. Kirjojen esille tuonti näyttää HD:n kotisivulla olevan hyvin hoidettu. Ensisijaisinta on kuitenkin tekstin huolellinen viimeistely. Kun HD nyt samaan hintaan tekee Westergårdin kirjasta uuden painoksen, kannattaa pohtia vielä novellien järjestystä. Kirjan nimikin menee uusiksi, ellei niminovelli uuteen painokseen mennessä selkiydy.
Kirjailija syntyy monen osaajan ohjauksessa. ”Kustantajien” liiketoimi on mennyt sen verran hurjaksi, että kirjoittajan on opeteltava itse myös viimeistelemään tekstinsä ja hankittava luottoeditoija itse. Julkaisemisen hätäilyssä voi joku Westergårdia arempi kirjoittaja menettää vuosia ja niellä turhia tuskia.
Alli Kantola
alli.kantola(at)phnet.fi
