Primitiivinen kulttuuri?
Mary Douglas teoksessaan Puhtaus ja vaara, ritualistisen rajanvedon analyysi määrittelee primitiivisen kulttuurin ja sen kokonaiskuvan varsin subjektiivisesti ja henkilökohtaisesti. Hänen mukaansa olemisen rajat ja erilaiset käytännöt sekoittuvat eikä ihminen tiedä enää välttämättä omia rajojaan. Miksi Douglas sitten päätyy tähän toteamukseen?
Koska tapahtumat – oli ne sitten suuria tai pieniä, kansallisia tai yksityisiä – selitetään useimmiten tapahtuvaksi hyvällä tai huonolla tuurilla, kohtalolla tai että ”se oli tarkoitettu niin” tai ”se oli sen aika”. Kuitenkin kulloinkin kysymyksessä olevaan tapahtumaan tai tapahtumasarjaan ei voi olla syynä kohtalo sen enempää kuin ”hyvyys” tai ”huonous” tai mikään muu mystinen luonnonvoima.
Ihmiskeskeisen maailmankaikkeuden idea voi – Douglasin mukaan – tietenkin tulla esiin monissa muodoissa. Tähän vaellukseen voi vaikuttaa suuresti esimerkiksi poliittiset realiteetit tai taloudelliset seikat erityisesti hyötymistarkoituksessa. Tässä kohtaa tulee mieleeni eräs venäläisen kirjallisuuden klassikko Kuolleet sielut (Nikolai Gogol), jossa päähenkilö kiersi pitkin laajoja Venäjän aroja ja osti sieluja – vainajia, jotka olivat vielä siinä vaiheessa kuolleiksi merkitsemättömiä ja joiden avulla ”ostaja” pääsi käsiksi heidän omaisuuteensa.
Suotuisten paikkojen haudatut
Primitiivisessä maailmassa – jota siis Douglas teoksessaan määrittelee – maailmankaikkeuden oletetaan olevan ja käyttäytyvän niin kuin se olisi älyllinen. Merkit, symbolit, lahjat yms. sosiaalisiin kanssakäymisiin liittyvät elementit katsottiin tärkeiksi ja maailmankaikkeuden oletettiin vastaavan näihin huomionosoituksiin. Maailmankaikkeuden oletettiin myös kuuntelevan ja ymmärtävän puhetta ja jopa vastaavan puheeseen, joka pitää ääntää selvästi ja kuuluvasti.
Maailmankaikkeus on esimerkiksi Australian aboriginaaleille joukko valtavaa merkkijärjestelmää ja näin se voi myös ymmärtää kokonaisia merkkijärjestelmiä. Kiinalaisille, joiden kulttuuria hallitsee harmonian ajatus, vesien ja ilmojen vaikutus ja niiden keskinäinen suhde, joka tuo ihmiselle onnea jos esi-isien haudat sattuvat olemaan suotuisilla paikoilla.
Monissa afrikkalaisissa heimoissa on vallalla käsitys, että ihmisen elinkaari muovautuu jo paljon ennen hänen todellista syntymäänsä. Syntymän jälkeen on turha pulikoida vastaan kohtaloa tai menestyä hänelle sopimattomalla alalla, koska hänen pyrkimyksensä ovat joka tapauksessa turhia. ”Ilmoitettu kohtalo” siis määrää kaiken.
Yhteenvetona Douglas kirjoittaa, miten primitiivisessä ihmisen maailmankuvassa maailmankaikkeus nähdään personoituneen useilla eri tavoilla. Ihmisen elämät ja elämän voimat kietoutuvat yhteen ja ovat saumattomasti symbioosissa keskenään. Myöskään esineet eivät juuri erotu ihmisestä ja ihmiset eivät täysin erotu ympäristöstään. Sosiaalinen järjestys on näin ollen ”korkeamman voiman käsissä” ja maailmankaikkeus vastaa puheeseen ja elekieleen sekä myös osallistuu sen ylläpitoon.
Akateeminen sivistys ja länsimainen hapatus
Primitiivisesti elävät heimot ja kansat eivät nähtävästi kaipaa elämässään akateemista älykkyyttä, älyllistä johdonmukaisuutta tai muuta länsimaista hapatusta. Heidän uskomuksensa ja elämäntietonsa ovat saaneet alkunsa käytännön elämästä ja esimerkiksi afrikkalaiselta Zande-heimolta on turha kysyä onko oraakkelimyrkky henkilö vai asia. Siihen tuskin kukaan heistä pystyy vastaamaan, eivätkä he liioin viitsi asiaa edes kunnolla pohtia. Kuitenkin on päivänselvää, että he eivät vahingossakaan sekoita keskenään ihmisiä ja asioita.
Douglas pohtii lopuksi myös, että pitäisikö sana ”primitiivinen” hylätä kokonaan. Tietenkin primitiivisyys ja primitiivinen talous on saanut aikamme keskusteluissa romantiikalla kuorrutetun päällyksen ja kaipaus alkukantaiseen talousjärjestykseen on silloin tällöin pinnalla. Onko kysymys kuitenkaan vain taloudellisista seikoista vai onko primitiivisyyden kaipuu vain hektisestä oravanpyörästä irtautumista, luovuttamista, jopa pakoa johonkin kauas pois? Ja onko ylevämpää lähteä itse kuin joutua lähtemään pakosta, tuotannollisista ja taloudellisista syistä?
Mutta palatakseni vielä Mary Douglasin ansiokkaaseen teokseen ja hänen primitiivisen maailmankuvan tutkimukseensa, voinen mainita kuten em. kirjoittaja: edellä mainitut (länsimaiset ja mannereurooppalaiset) eivät ole salaisesti vakuuttuneita omasta ylivoimaisuudestaan, vaan kunnioittavat syvästi omastaan poikkeavia kulttuurimuotoja. Primitiivinen ihminen ja hänen yhteisönsä aiheuttaa yhä vierautta, ellei jopa pelkoa länsimaisissa ihmisissä. Demonit ja aaveet tuovat viestejä jostain, joka tuottaa hämmennystä ja epäuskoa. Kuitenkin primitiivi – sanana kuin elämänmuotona - on yhä keskuudessamme halusimme sitä tai emme. Maailmassamme on yhä paljon ihmisiä, jota puhuvat myrkyn kanssa, uhraavat, kastroivat, tekevät kunniamurhia, syövät ulosteitaan ja viiltelevät ihoaan jonkun tuonpuoleisen kehotuksesta tai hänen lepyttämisekseen.
”Joskus merkittäviä ovat vain valitut, eivät kaikki ihmiset. Tällaiset yksilöt vetävät vähäisempiä vanavedessään, toi heidän kykynsä sitten pahaa tai hyvää onnea. Lahjattoman kadunmiehen käytännön tehtävänä oli tarkkailla muita ihmisiä ja ottaa selville, keitä heistä oli vältettävä ja keitä seurattava” (Mary Douglas)
Raija Westergård
(Essee teoksesta Douglas, Mary: Puhtaus ja vaara: ritualistisen rajanvedon analyysi. Vastapaino 2000.)
