|
|
Hämeenkyrön Sanomat 14.8.2009
Hajamietteitä Myllykolussa
Käväisinpä minäkin katsomassa Myllykolun tämän kesän näytelmän, joka yllätti positiivisesti erilaisuudellaan. Nuoret teatterintekijät ansaitsevat syvän kiitoksen, sillä kaikesta huomasi että töitä on tehty todella paljon aidossa hengessä ja taiteen palossa. Näyttelijät suoriutuivat rooleistaan loistavasti ja myös ohjaus, musiikki ja lavasteet toimivat balanssissa suhteessa näytelmän kokonaisuuteen.
Runar ja Kyllikki traagisena aiheena vaatii näyttelijöiltä paljon enemmän kuin kepeä ”rumarillumarei” - jota lajia kesäteattereissa tässä maassa riittää joka niemellä, notkossa ja saarelmassa. Toki se vetää kansaa katsomoon, mutta... Minun mielestäni näytelmän ei aina tarvitse olla ratkiriemukas ja kuoliaaksi naurattava vaan parhaimmillaan silloin, kun se pistää ajattelemaan ja pohtimaan elämää monelta kantilta. Ja tämän Runar ja Kyllikki todella teki ja vielä vähän ylikin.
Myllykolun maisemassa pohdin myös sen tulevaisuutta. Idyllinen luonnon muovaama amfiteatterimme kaipaa remontin lisäksi – jota kohtamain ollaankin aloittelemassa Hämeenkyrö-Seuran toimesta – paljon muuta elvytystä: kulttuurikunnan imagon kannalta sillanpääläisen miljöön kohentaminen, toimintatapojen uudelleen organisoiminen niin kesäteatteritoiminnassa kuin museo- ja matkailujärjestelyissä tarvitsee mielestäni nopeaa päivittämistä ja herättelyä pysähtyneisyyden ajan pitkästä unesta.
Yhteiseen kulttuurihiillokseen puhaltaminen ja konfliktien (mitä ne kaikki sitten ovatkaan mennä vuosina olleet) hautaaminen on ensimmäinen tehtävä, jonka jälkeen uuden kulttuuristrategian luominen olisi mahdollista aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Tämä on ainoa tie ja myös mahdollista toteuttaa - jos yhteistä tahtoa löytyy.
Nyt joku tietysti kysyy, että mistä rahat raapaistaan nykyisessä taloustilanteessa? Ensinnäkin suunnitelmat ulkopuolisilla ammattilaisilla on syytä unohtaa tykkänään, koska hiotut ja sliipatut liituraitamiehet ja -naiset Power Point-esityksineen tulevat yleensä turhan kalliiksi. Miksi pitäisi maksaa pelkästä suunnitelmasta kun saman voi tehdä omalla väellä?
Erilaiset rahastot jakavat avustuksia ja paperisotaa pitäisi siksi käydä hellittämättä monille tahoille. Kunnan osalta kulttuuri- ja sivistysmäärärahoja on mielestäni viime vuosina osoitettu sangen urheilupainotteisesti – jäähalli, tekonurmikenttä jne. Nyt olisi vihdoin aika ruumiin kulttuurin sijaan panostaa osa-alueeseen, josta Hämeenkyrö maailmalla parhaiten tunnetaan: sillanpääläiseen maisemaan ja kulttuuriin, omaleimaiseen idylliin ja henkeen, jota tapaa vain Hämeenkyrössä – Myllykolussa ja sen ympäristössä.
Miksi emme siis hyödyntäisi nobelistimme perintöä monipuolisemmin: matkailussa ja sen markkinoinnissa, museo- ja kesäteatteritoiminnassa yms. Tämä kaikki on mahdollista jos sitä todella haluamme. Vai haluammeko?
Toivoisin aiheesta enemmän julkista keskustelua vaikka tämän lehden palstoilla.
Raija Westergård
kunnanvaltuutettu
sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja
********************************************
Hämeenkyrön Sanomat 7.7.2009
Vanhuuden hinta
Luin Hämeenkyrön Sanomista (2.7–09) Kurjenmäen vanhainkodin uusista näköaloista ja toimintatavoista jopa nimeä myöden. Tosi hienoa että Kurjenmäellä puhaltavat muutoksen tuulet näinä ankeina taloustaantuman aikoina ja että näin saadaan kuntaan positiivisia uutisia kipeiden leikkaustoimien vastapainoksi.
Olen antanut itseni ymmärtää, että aiemmin Kurjenmäellä oli tarkoitus muuttaa palveluasumisen yksiköksi vain yksi solu, mutta nyt lehdestä ymmärsin, että koko talo päiväosastoa lukuun ottamatta tulee olemaan jatkossa tehostetun palveluasumisen yksikkö. Todennäköisesti näin on kuitenkin sovittu ystävyydessä ja yhteisymmärryksessä, joten tästä ei enempää.
Olen aiemmin kritisoinut tehostettua palveluasumista ja sitä, että tehot tuppaavat kuormittumaan lähinnä työntekijän selkäruotoon. Olen yhä tätä mieltä, mutta toki ymmärrän, että vanhukselle tehostettu asumismuoto on varmasti hyväksi. Nimittäin jos asumisen hinta olisi balanssissa vanhuksen kukkaron kanssa.
”Laitosmaksusta luovutaan ja asukas maksaa jatkossa asumisestaan vuokraa ja palvelumaksua. Näistä kertyvä summa on nykyistä laitosmaksua pienempi, mutta asukas maksaa jatkossa itse lääkkeensä, lääkärikulunsa ja vaatteensa”. Myönnän etten ole hyvä numeroissa, mutta minun räkningini mukaan vanhukselta perittävä kokonaishinta nousee vääjäämättä – mielestäni huomattavasti – sillä vaikka laitosmaksu olisi jatkossa pienempi, jokainen meistä ymmärtää mitä pelkästään lääkkeet nykypäivänä maksaa. Sitä paitsi monille vanhuksille ”määrätään” lääkkeitä krinnikaupalla (eli paljon).
Kuten Leena-Maija pääkirjoituksessaan samassa lehden numerossa kirjoittaa, aika ja käytäntö näyttää miten kustannusten käy verrattuna entiseen laitoshoitoon. Nimenomaan entisenlaiseen laitoshoitoon pitää tulevan Kurjenmäkikodin asumiskustannuksia verrata, jotta asukas ja hänen omaisensa pääsevät käsitykseen todellisten kustannusten loppusummasta. Kotona asuminen on asia erikseen ja niitä kustannuksia ei pidä verrata laitosasumiseen, oli se sitten tehostettua tai ei. Oma koti on kuitenkin aina koti.
Muutos Kurjenmäellä on varmasti tervetullut monille eri sektoreille, vaikka mielestäni onkin askel kohti palveluiden yksityistämistä, uusliberalismia. Tällä hetkellä on vaikea arvioida mihin suuntaan palvelut kallistuvat – mutta kallistuvat varmasti myös taloudellisesti. Toivokaamme kuitenkin, että muutos Kurjenmäellä on hyväksi myös kuntamme köyhimmille vanhuksille ja että heidän vanhuutensa hinta ei muodostuisi missään vaiheessa sietämättömän korkeaksi.
Raija Westergård
kunnanvaltuutettu
*********************************************
Hämeenkyrön Sanomat 9.4.2009
Työ, hyvinvointi ja tulevaisuuden tekijät
Viime aikoina tiedotusvälineissä on ollut runsaasti puhetta työstä, eläköitymisestä ja nimenomaan eläkeiästä. Olenkin pohtinut asiaa tietysti paitsi omasta näkö- ja ikäkulmastani myös kanssakulkijoiden ”työtä tekevien ja raskautettujen” näkövinkkelistä.
Eläkeikä ja eläkkeelle siirtyminen nimittäin ei ole aivan yksiselitteinen asia: joku haluaa pois työelämästä heti kun se suinkin on mahdollista ja toinen taas haluaa viipyä työpaikalla pidempään ja selvästi viihtyy työssään. Se mikä sopii yhdelle, saattaa olla toiselle kauhistus – kuten muillakin elämän osa-alueilla työstä harrastuksiin ja muihin toimiin.
Työelämätutkija Kimmo Kevätsalo puhui mielestäni asiaa tässä joku aamu televisiossa. Hän nimittäin mainitsi, että pelkästään työuran pidentämiseen kietoutunut kysymys ei ole tärkein tekijä kansantalouden kannalta. Ennemmin pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten suuri joukko nuorta työvoimaa on tällä hetkellä työelämän ulkopuolella. Ongelmana ovat myös pätkätyöläiset, jotka eivät pääse edes aloittamaan varsinaista työuraansa pätkittyjen työaikojensa varjossa.
Kevätsalo mainitsi myös, että yhtä kauan kuin työikää (mahdollisesti) pidennetään sen loppupäästä, tasan yhtä monta vuotta kansakuntamme vetrein työvoima joutuu odottelemaan työuransa alkamista työvoimakortistoissa tai työttöminä.
Näinä vaikeina finanssikriisin aikoina kiinnittäisin huomiota myös työn ja työpaikkojen laatuun ja peräänkuuluttaisin humaania yhteisöllisyyttä ja yhteiseen hiileen puhaltamista kaikilla työpaikoilla. En väitä, että hämeenkyröläisillä työpaikoilla yhteishenki olisi nytkään mitenkään hukassa – ainakaan minun korviini ei suuria ongelmia ole kuulunut, mutta kuitenkin vielä enemmän voisi työnantaja huomioida työntekijöiden psyykkisen ja fyysisen kunnon – tässä järjestyksessä.
Työstä ja sen tekijästä puhuttaessa ei aina ole kysymys rahasta, vaikka mielestäni toki kunnon työstä pitää saada myös kunnon palkka. Kuitenkin ihmisarvoa ei voida määritellä euroissa ja siksi näen tärkeänä kehittää nimenomaan työolosuhteita, jotta ikääntyväkin työntekijä jaksaa suoriutua arkipäivän askareistaan. Mielestäni tarvitaan joustoja esimerkiksi työajoissa, työvuoroissa, työmenetelmissä, vapaapäivissä, lomajärjestelyissä yms. ja tämä on erityisen tärkeää ikääntyville yli 55-vuotiaille työntekijöille.
Me täällä Hämeenkyrössä voisimmekin lähteä kehittämään ja päivittämään nimenomaan ikääntyvien kuntalaistemme työolosuhteita kaikilla työpaikoilla vastaamaan paremmin tämän ajan ja tulevaisuuden moninaisiin haasteisiin. On jo selvää, että lama ja siitä nouseminen tulee kestämään monia vuosia ja tulemme olemaan ainakin jossain määrin kaikki tiukoilla. Mutta yhdessä varmasti selviämme ja yhteisrintamassa on yhä voimaa riippumatta siitä, kenen joukoissa seisomme ja kenen lippua kannamme.
Raija Westergård
************************************************
Hämeenkyrön Sanomat 3.2.2009
Tehostettu vanhuus?
Huomioni on viimeaikoina kiinnittynyt termiin tehostettu palveluasuminen tai tehostetun palveluasumisen yksikkö. Hienoja ilmauksia, joita katson tarpeelliseksi tässä hieman tavallisella maalaisjärjellä selventää.
Kysymys on siis asumismuodosta, joka sijoittuu kodin ja laitoshoidon välimaastoon ja on suunnattu lähinnä vanhuksille joiden fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky on alentunut niin, etteivät enää selviydy arjesta omin avuin. Toki oma koti on ihmiselle paras paikka maailmassa ja suotavaa, jos vanhus voisi asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Mutta...
Mitä tehostettu palveluasuminen todella tarkoittaa? Sitäkö, että kotipalvelutyöntekijä lisää tehoja entisestään sangen kiireiseen päiväänsä? Pitääkö hänen ottaa pidempiä askeleita, jotta ehtii tehdä kaiken tiukasti säädetyssä ajassa ja jotta ehtii seuraavan asiakkaan luokse - toisen samanlaisen yksinäisen vanhuksen, jonka ainoa ihmiskontakti koko päivänä saattaa olla vain tämä kiireinen tehotyöntekijä?
Vaikka käyntejä asiakkaan luona olisikin 2 – 4 kertaa päivässä, kiireiset tehopyrähdykset tuskin ovat ”palvelua” sanan varsinaisessa merkityksessä. Peräänkuulutan siis enemmän aikaa vanhukselle ja muille yhteiskuntamme vähäosaisille, sillä valitettavasti teho ei yksin riitä hyvään ja arvokkaaseen hoitoon.
Kuulemma myös Kurjenmäelle suunnitellaan tehostetun palveluasumisen vanhuspaikkoja. Palvelu tässä tapauksessa tuoksahtaa nenääni vahvasti uusliberalismilta, markkinavoimien esiinmarssilta myös perinteisessä vanhusten laitoshoidossa.
Vaikka mikään hoivaperiaate Kurjenmäellä ei näennäisesti muuttuisi (näin kuulemma uutta palveluasumista perustellaan) minä väitän, että muuttuupa kuitenkin: samantasoisesta ja -arvoisesta hoidosta huolimatta vanhukset joutuvat laitoksessa toisiinsa nähden varsin eriarvoiseen asemaan.
Tulevaisuudessa vanhuksen kukkaron paino ja tietynlainen sosioekonominen asema tulee olemaan yhä enemmän yksi tärkeimmistä kriteereistä vanhuksen hoitopaikkoja jaettaessa. Näin siis punnitaan ihmisen arvo myös vanhuutensa päivinä, uusliberalismin hengessä. Tätäkö me haluamme?
Raija Westergård
kunnanvaltuutettu (vas)
|
|
