|
|
|
|
|
|
| 28 | 29 | 30 | 1 | 2 | 3 | 4 |
| 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
| 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
| 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
| 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 1 |

Aika ja elämä
22.10.2009 13:05 |
Näin se menee, aika nimittän: kuin huomaatta on loppukuu, vaikka äsken juuri elin lokakuun alkua. Toisaalta, jos aika ei menisi eteenpäin ollenkaan, mitä sitten tapahtuisi? Tuskin kannattaa edes miettiä noin suuria asioita näillä välineillä.
Mitä vielä kirjoittaisin? En ole tehnyt mitään ihmeellistä tai mainittavaa viime päivinä, paitsi kirjoittanut kirjoittamasta päästyäni. Lukenutkin olen, mutta tylsiä kirjoja.No, Ginzburgin Juusto ja madot: 1500-luvun myllärin maailmankuva ei nyt mitenkään ole tylsä ja luen sitä taustalukemiseksi omaa tutkimusaluettani varten. Jos joku ei tiedä tätä Ginzburgin teosta, niin voin mainita että se kertoo tavallisesta mylläri Menocciosta, jonka oppineisuus ja puhetaito oli liikaa inkvisitiolle ja joutui roviolla poltettavaksi "harhaoppisuutensa" vuoksi.
Politiikkaa ole seurannut viime aikoina huonosti. Eilen jotain eduskunnan keskustelua kuuntelin puolella korvalla. Ilmastoasioista puhuivat, jotka ovat tärkeitä tulevaisuuden kannalta, mutta enemmät puolet salista näkyi olevan tyhjänä. Eikö edustajat ole kiinnostuneita ilmasto-asioista? Klaus Pentti oli paikalla ja piti hyvän puheen.
Ei kommentteja
|
|

|
|