Ei, minussa ei ole possutautia ainakaan vielä, mutta todennäköisesti tulen sen kyllä sairastamaan enemmin tai myöhemmin. Rokotetta en ole edes ajatellut itselleni, mutta tyttärilleni kyllä. Laura Torontossa on mielestäni todellisella vaaravyöhykkeellä, mutta vielä kaikki on kunnossa. Ulkomaalaisille tuskin rokotteita ensipäässä tarjotaan, joten kaikki on tuurista kiinni. Busseissa ja metroissa kuulemma jo käyttävät hengityssuojia yleisesti ja viisainta olisi kai Laurankin sellaista käyttää.

Mielestäni ei nyt kuitenkaan ole aihetta paniikkiin, vaikka torniolainen pikkutyttö on kuollut tautiin. Uskon, että jos ajoissa hakeutuu hoitoon, taudista selviää hengissä.

Tässä olisi nyt kaikenlaista "kielen päällä", mutta viisainta olla kirjoittamatta mitään niistä tässä vaiheessa. Kaikki aikanaan ja kaikella on aikansa.

Kolea tuuli puhalsi Jumesniemen suunnasta luihin ja ytimiin äsken, kun kävin Milon kanssa kävelyllä. Se ei ole moksiskaan, vaikka Roki-kaveri on poissa. Vaikka eihän sitä tiedä miten paljon ymmärtää. Topikatti (kissa) todennäköisesti tajuaa jotain kuolemasta, kun näin sen huojumassa joku päivä Rokin haudalla. Huojuminen on nimittäin jotain mystistä eläinmaailman viestintää, kuulemma. Tai mene tiedä.

Hämmästyttävää, että kohta on jo marraskuu ja jouluvalmistelut - ken ne jo silloin aloittaa. Minä en, vaan vasta pari viikkoa ennen joulua. Jouluvaloja jo virittelevät kauppoihin ja joululaulujakin jo kuulin radiosta joku päivä. Liian aikasta, sanon minä. 

Näin se menee, aika nimittän: kuin huomaatta on loppukuu, vaikka äsken juuri elin lokakuun alkua. Toisaalta, jos aika ei menisi eteenpäin ollenkaan, mitä sitten tapahtuisi? Tuskin kannattaa edes miettiä noin suuria asioita näillä välineillä.

Mitä vielä kirjoittaisin? En ole tehnyt mitään ihmeellistä tai mainittavaa viime päivinä, paitsi kirjoittanut kirjoittamasta päästyäni. Lukenutkin olen, mutta tylsiä kirjoja.No, Ginzburgin Juusto ja madot: 1500-luvun myllärin maailmankuva ei nyt mitenkään ole tylsä ja luen sitä taustalukemiseksi omaa tutkimusaluettani varten. Jos joku ei tiedä tätä Ginzburgin teosta, niin voin mainita että se kertoo tavallisesta mylläri Menocciosta, jonka oppineisuus ja puhetaito oli liikaa inkvisitiolle ja joutui  roviolla poltettavaksi "harhaoppisuutensa" vuoksi.

Politiikkaa ole seurannut viime aikoina huonosti. Eilen jotain eduskunnan keskustelua kuuntelin puolella korvalla. Ilmastoasioista puhuivat, jotka ovat tärkeitä tulevaisuuden kannalta, mutta enemmät puolet salista näkyi olevan tyhjänä. Eikö edustajat ole kiinnostuneita ilmasto-asioista? Klaus Pentti oli paikalla ja piti hyvän puheen.

No, minä en oikeastaan lunta odota, oikeastaan lunta ei tarvitsisi sataa lainkaan, mutta jos sataa niin vain muutama sentti, jotta maa olisi valkoinen mustan ja harmaan sijaan. 

Olen vahvasti sitä mieltä, että aika menee nykyään nopeampaa kuin ennen. Tai sitten on niin - ja onkin tietysti - että askareistaan ei kertakaikkiaan selviydy niin nopeasti kuin ennen. Toisaalta hidastelu on nyt muotia, joten eipä tässä mitään hätää.

Pitäisi käydä kirjastossa hakemassa lähdemateriaalia ja oheislukemistakin. Hämeenkyrössä supistetaan aukioloaikoja, joka ei ole minusta hyväksi. Mutta sille asialle kuulemma ei voi mitään. Piste.

Kirjastoista vielä, että tämä nettikapitalismi on kyllä kätevää siinä mielessä, että omalta koneelta voi kotona rauhassa selata kirjat ja sijainnit valmiiksi tai vaikkapa jo varatakin - ja sitten vai hakea kirjat nopsasti joko palvelutiskiltä tai itse hyllystä. Muussa tapauksessa ainakin minulta menisi kirjastossa koko päivä etsimiseen yms.

Postikin jo meni. Siis jo - kello on 10.48 - siispä nyt lukemaan Aamulehteä.

Aluksi SUURI KIITOS kukista Kurjenmäen väelle! En löytänyt tähän hätään s-postiosoitetta taloon, joten laitan terveiseni tähän. Varmasti joku teistä lukee tämän ja välittää terveiset kaikille. 

Kukista puheen ollen, istutin äskettäin valkoisia syysastereita (ruukussa, Turun torilta) Roki-koiramme haudalle, joka on tässä kotitontin kulmalla ja näkyy ikkunasta suoraan tietokoneelle jossa usein istun ja kirjoitan. Poltan Rokin haudalla myös kynttilää lyhdyssä, joka riippuu lepän oksasta. Hautakivenkin maalasin ja pystytin kivien nojalle ja joka näkyy myös tielle ja sen kulkijoille. Jaa, että olen hullu? Tunnustan, mutta minusta Roki ansaitsee tämän kaiken ja vielä enemmänkin. Roki oli perheenjäsen ja ymmärsi paitsi puhetta myös ajatuksiani, tunnetiloja ja aikomuksia. Roki oli aina valmis kävelylle, autoon Mamman luokse Kiikoisiin, jopa saunaan, jossa ottikin kovat löylyt ja sitten istahti jääkaapin eteen odottamaan saunamakkaraa.

Ja nyt Roki on poissa, ikuisesti.